tausta

lauantai 23. syyskuuta 2017

Omena-pähkinämurukakku

Tein tällaista kakkua viemisiksi, kun oli reilusti omppuja käytettävänä. Sitruuna-limerahka oli myös menossa päivämäärältään ohitse, joten sille piti keksiä nopsakkaa käyttöä. Sopi hyvin yhdessä kinuskin kanssa omenoiden joukkoon. Käytin tässä SLY- pakettien tuotteita, ja ohjeen alkuperä on Gluteeniton leivonta-lehdestä. :)


Kinuskikastike:

1 dl kermaa
1/2 dl maitoa
1 dl fariinisokeria
1 tl suolaa
  • mittaa kattilaan maito, kerma ja fariinisokeri
  • kiehauta, ja keittele miedolla lämmöllä kinuskiseksi
  • lisää lopuksi suola, anna jäähtyä täysin
Täyte:

Noin 5-6 kappaletta kotimaisia omenoita (riippuu omenan koosta). Minulla valkeakuulas, keskikokoisia.
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 purkki sitruuna-limerahkaa 
kinuskikastike
1 1/2 dl maapähkimurskaa (murskaus monitoimikoneen avulla karkeaksi rouheeksi)
  • leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi (poista karat ensin)
  • laita kulhoon omenakuutiot, kaneli ja vaniljasokeri (sekoita keskenään)
  • sekoita keskenään tasaiseksi jäähtynyt kinuskikastike ja rahka
Pohjataikina:

150 g voita
3/4 dl ruokosokeri stevia
1 kananmuna
2 dl gluteeniton jauhoseos
1 dl mantelijauho
1 tl leivinjauhe
1 tl vaniljasokeri
1/4 tl suolaa
1 tl kanelia
  • vaahdota keskenään pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi
  • lisää kananmuna, vatkaa hyvin
  • sekoita kuivat aineet keskenään, lisää voi-sokeri-munavaahdon joukkoon
  • sekoita nopeasti tasaiseksi
  • Levittele taikina leivinpaperilla vuorattuun ja reunoilta voideltuun irtopohjavuokaan (20 cm halkaisija) taikinaa tulisi olla sekä pohjalla, että reunoilla (mutta älä käytä mielellään jauhoja apuna, vaan lusikan tai veitsen avulla)
  • levitä omenaseos pohjataikinan päälle, tasainen kerros
  • levittele rahka-kinuskiseos omenoiden päälle hiljalleen, ja katso että omenat sekoitttuisivat hieman joukkoon. 
  • Ripottele päälle murskatut maapähkinät
  • Paista 175 asteessa keskitasolla noin 35 minuuttia
  • Anna jäähtyä täysin vuoassaan
  • Tarjoile vaniljavaahdon kanssa



16 kommenttia:

  1. Oijoi, kun kuulostaa ja näyttää hyvältä!! Iiiiiso Nam!!:) Herkullista syksyistä viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle. :) <3 Jos omppusatoa käytettävänä, niin vahva suositus tästä. :)

      Poista
  2. Nam! Näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sumi. On vähän aikaa vievä, mutta kannattaa kokeilla. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on oiva resepti omppusadon käyttöön. :)

      Poista
  4. Näyttää kyllä tosi houkuttelevalta. Kinuski, omena ja pähkinät... NAM NAM :P

    T:SLY:si

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos inspiraation lähteestä, ja tuotteista :) <3

      Poista
  5. Oi kuinka herkullisen näköinen kakku :) Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, On hyvä kakku omenasadon hyödyntämiseen. Samoin, kivaa uuden viikon alkua!:)

      Poista
  6. Onpa herkullisen näköinen omena-pähkinäkakku ja kiva idea yhdistää "rouskuvaa" yhdessä ompun kanssa :). Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Tämä on hyvä ohje hyödyntää omenasatoa, mikäli vielä omppuja riittää. :) Kiitos samoin, mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
  7. Nyt on aika täydellisen kuuloinen omenaherkku. Näyttää niin hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos vielä omppoja saatavilla. ;) Kiitos.

      Poista
  8. Näyttää kyllä niin hyvältä. Ja pääsee ehdottomasti testiin! Tyttö juuri toivoi jotain omenapiirakkaa leivottavaksi, eli yksi syysloman aktiviteeteista tässä! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos vaan omenoita on vielä saatavilla :) Kiva, jos kokeilet. Mukavaa syyslomaa teille. :)!

      Poista