tausta

torstai 28. joulukuuta 2017

Joulupöydän laatikot

Haluan tallentaa tänne tämän vuoden joulupöydän laatikko-ohjeet. Nämä kaikki kolme onnistuivat hyvin, ja riittivät juuri sopivasti joulunajaksi. :) Tein hieman etsintää, ja hiontaa ohjeisiin. Halusin mahdollisimman puhtaat ja selvät maut laatikoihin, pehmeyttä ja täyteläisyyttä unohtamatta. Laatikoihin en lisännyt mitään ylimääräisiä mausteita, vaan ainoastaan suola ja lievä makeutus. Porkkanalaatikon tein tällä ohjeella, vain pieniä muutoksia tein. Lanttulaatikon ohje tämän pohjalta. Lisäksi kokeiluna, ja perunalaatikon sijasta meillä oli bataattilaatikkoa. Erittäin hyvä vaihtoehto, mikäli ei perunalaatikon valmistusprosessia viitsi tehdä/ole siihen aikaa. Ohjeista poiketen tein juuresten keiton ja pilkkomisen laatikoihin edellisenä päivänä, ja lorautin pienen määrän siirappia kaikkien juuresten keitinveteen. Hautuivat kattilassa viileässä yön yli, ja seuraavana päivänä helppo soseuttaa. Siirappi ja  aito juuresvesi tuovat maukkautta itse lopputulokseen ;)


Porkkanalaatikko:

1.5 kg porkkanaa
-> vettä niin, että porkkanat peittyvät
2 dl puuroriisiä
2 dl porkkanoiden keitinvettä 
1 tl suolaa
1 l maitoa (lakton rasvaton)
4 rkl siirappia
1-2 tl suolaa
2 kananmunaa
korppujauhoa, voinokareita
  • Pilko ja huuhtele porkkanat, keitä isossa kattilassa pehmeiksi (lisää 1 rkl siirappia). Jäähdytä seuraavaan päivään keitinvedessä.
  • Ota porkkanoista vesi talteen
  • Soseuta porkkanat erittäin sileäksi soseeksi (lisää keitinvettä noin 1dl)
  • Keitä puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Käytä tässä porkkanoista sivuun otettua vettä. Jäähdytä.
  • Sekoita porkkanasose ja puuro keskenään (jäähtyneinä)
  • lisää suola, siirappi ja kananmunat
  • Jaa tasaisesti voideltuihin vuokiin
  • Päälle tasainen kerros korppujauhoja, kuvioi pinta lusikan kärjellä
  • vuole päälle voilastuja 
  • Paista 175 asteessa noin 1 h. 

Lanttulaatikko

1 kg tuoretta lanttua
0.5 kg lanttusosetta
noin 1/2 l vettä
suolaa
siirappia
2 kananmunaa
voita, korppujauhoa
  • Pese, pilko lantut
  • Keitä vedessä pehmeiksi, jossa ruokalusikallinen siirappia
  • Anna jäähtyä yön yli omassa liemessä
  • Soseuta lantut niin slkkiseksi soseeksi kuin mahdollista, lisää keitinvettä noin 3 dl
  • sekoita valmis lanttusose joukkoon, aja tasaiseksi
  • Lisää kananmunat, siirappi, suola
  • Tasoittele massa voideltuihin vuokiin
  • Päälle tasainen kerros korppujauhoa, tee pintaan lusikalla kuviointi
  • Vuole päälle voilastuja
  • Paista 175 asteessa noin 1 h.

Bataattilaatikko

1.5 kg bataattia
5 dl vettä
0.5. dl kermaa
2 kananmunaa
suolaa
siirappia
korppujauhoja
voilastuja
  • Kuori, pese ja pilko bataatit
  • Keitä vedessä (jossa 1 rkl siirappia) pehmeiksi
  • Anna jäähtyä keitinliemessä yön yli. 
  • Soseuta bataatit, ja lisää noin 3 dl keitinvettä
  • Aja niin sileäksi soseeksi kuin pystyt
  • Lisää kerma, suola, siirappi, soseuta.
  • Lisää lopuksi kananmunat
  • Jaa voideltuihin vuokiin
  • Tasainen kerros korppujauhoa päälle, kuvioi pinta
  • Vuole päälle voilastuja
  • Paista 175 asteessa noin 1 h.

6 kommenttia:

  1. Kiitos näistä ohjeista! Ihan vesi taas herahti kielelle, vaikka jouluähky onkin päällä:) Leppoisaa loppuvuotta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Samoin sinulle, ja oikein Hyvää Uutta Vuotta <3

      Poista
  2. Oi, jaksaisipa itsekkin olla joskus niin ahkera että tekis laatikot jouluna itse :D Herkullisen kuuloisia ohjeita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nämä ovat loppujen lopuksi pienissä erissä tehtyinä suht nopeaita tehdä, paisto vaan ottaa per erä sen tunnin. Näiden laittamisesta tulee itselle joulufiilis <3 Hyvää Uutta Vuotta :)

      Poista
  3. Kuulostaa herkulliselta, kiitos kun jaoit ohjeet kanssamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kiva, jos näistä on iloa muillekin. :) Hyvää Uutta Vuotta!

      Poista