tausta

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Pullapäivä




Nyt on mustikka-aika aluillaan, ja viime viikonloppuna niitä itsekin ehdin jonkin verran keräämään. Mukavaa kiireetöntä puuhaa arjen vastapainoksi. Hiljainen metsä ympärillä, ja sinisten pallojen nyppiminen kippoon. :D Vaihteeksi ihan kivaa (tosin en kovin kauaa moista puuhaa yhteen kyytiin kestä, kun jo kaipaan hieman hektisyyttä). Isäni herkkua on mustikkapiirakka pullavalla pohjalla, ja sitäpä lupasin hänelle pakkaseen tehdä. Pullataikinasta tein ison, ja osan pyöräytin kanelipulliksi. Hyvin oli kuulemma kelvanneet herkut kahvittelijoille. :)

Pullataikina (1/2 L):

5 dl vettä
1 pala tuore hiivaa
1 dl sokeria
1 rkl kaardemumma
2 tl suolaa
80 g voita
näppituntumalla vehnäjauhoa (n. 9- 11 dl)

  • Liota kädenlämpöiseen veteen tuorehiiva
  • Lisää nesteeseen sokeri, suola, kaardemumma
  • Lisää jauhoja desi kerrallaan, ja tarkkaile taikinan koostumusta (itse käytän sähkövatkainta ja taikinakoukkuja työstämiseen)
  • Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä voi
  • Kun taikina irtoaa hieman kulhon reunoista, ja jonkin verran palloutunut muodoltaan (pehmeä rakenne tärkein) on valmis kohotettavaksi. Jos lisää liikaa jauhoa taikinaan, tulee kuivaa pullaa, pyrin mahdollisimman pehmoisaksi jättämään. 
  • Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi (noin tunti)




Mustikkapiirakka (neliönmallinen vuoka)

Pohja:
  • Puolikas pullataikinasta
Päälle:
  • 5 dl mustikkamurskaa tuoreista mustikoista, kevyesti sokeroitu
  • 1 kananmuna voiteluun
  • Painele jauhotetuin sormin puolet pullataikinasta neliskanttisen leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle (tai uunipellin).
  • Anna pohjataikinan hetken aikaa levätä liinan alla, valmista piirakan täytteet sillä välin.
  • Murskaa mustikat sauvasekoittajalla tasaiseksi
  • Voitele pohjan reunat kananmunalla, levitä suurin osa mustikkamurskasta pohjalle
  • Paista piirasta 200 asteessa noin 20 min (tarkkaile, että tulee tasaisen kullanruskea sävy reunoihin)
  • Anna jäähtyä ja levitä loppu mustikkamurska piirakan pinnalle (tulee kiiltävä ja nätti)



Kanelipullat

1/2 pullataikinasta

  • Kauli suureksi levyksi kevyesti jauhotetulla leivinpaperilla (itse käytän paperia apuna rullausvaiheessa)
Täyte:

50- 80 g voita (pehmeää)
1/2 dl fariinisokeria
1rk kaneli

  • Sekoita kaikki täytteen aineet tasaiseksi tahnaksi
  • Levitä pohjan päälle
  • Rullaa taikina vähitellen mahdollisimman tiiviiksi rullaksi (tässä papru on oiva apu)
  • Leikkaa pötkö tasakokoisiksi paloiksi (ensin leikkaan epätasaiset päädyt pötköstä pois)
  • Laita palat makuulleen kierrepinta ylöspäin pullavuokiin
  • Anna kohota noin 10 min
  • Voitele kananmunalla, ja paista 225 asteessa noin 12 min. 

8 kommenttia:

  1. Näyttävät makoisalta molemmat!Suunnitelmissa on itselläkin ollut jo muutaman päivän pullataikinapohjainen mustikkapiirakka. Eilen poimin ensimmäiset piirakkamarjat takapihalta, mutta eivät ole vielä kunnolla kypsiä täällä pohjoisessa. Ensi viikolla sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pullapohjainen mustikkapiiras vaan kuuluu aina kesään, muutenkin ihanaa tämä marja-aika. <3 Parasta, kun tuoretta tarjolla koko ajan. Täällä on ihan super paljon vadelmaa ja mustikkaakin. Ensi viikolla varmasti sielläkin kypsää. Teillä päin ehkä lakkojakin? :p

      Poista
  2. Herkullisilta näyttää!
    Ostinkin juuri hiivaa, kun pitäisi pitkästä aikaa leipoa pullaa!
    Hyvää kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sari. Nyt on tosi paljon mustikkaa saatavilla, niin kannattaa kyllä leipasta pullataikina kohoamaan. Tosin uuninlämmitys näin kuumilla keleillä ei ehkä innosta..? :D Mutta hyvin sitten helteiden jälkeenkin. Mukavaa kesää sinullekin :)

    VastaaPoista
  4. Voi mikä kiva blogi löytyi täältä :) Pulla on kyllä niin parasta. Aurinkoisia kesäpäiviä

    VastaaPoista
  5. :) Kiitos Kaisa, ja tosi kivaa, kun löysit tänne. Pullan leivonta on ihanaa taikinaterapiaa<3 Tosin näin kuumalla ei uunin päällä pito houkuta. :D Nyt on hyvä käyttää kaikkia marjoja (etenkin mustikoita ja vadelmia) leivontaan. Aurinkoisia kesäpäiviä sinullekin. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanana näköisiä pullaa! Pullapäivä vois olla vaikka joka päivä :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Jack. Todellakin voisi olla, tai ainakin tässä yksi innokas leipoja :) Syömäreitä joka pvälle vaan pitäs saada :D nyt on vaan niin lämmintä että ei viitsi uunia kuumentaa ;)

    VastaaPoista