Ystävänpäivän kahvihetkeen tein tällaiset kerrosmaljat. Ensin mietin jotain leipovani, mutta päädyinkin ajallisista syistä, sekä kokeilumielessä tekemään jälkiruokatyyppistä. Mielessäni oli pyörinyt mustaherukat, ja halusin tehdä niistä curdia. Muut komponentit tähän muotoutuivat vasta ennen tarjoiluhetkeä, kun mietin mitä ehdin siinä ajassa valmistamaan. Tämän voisi muuten myös tarjota isosta lasikulhosta koottuna kerroksittain, mutta minä tein näin annoksittain (halusin nimittäin erityisesti käyttää noita laseja ;)). Tätä voisi tehdä uudestaankin, ja vaikka jollain eri curdillakin. Mustaherukkaversio oli ihanan raikasta, ja silkkistä. :)
Mustaherukkacurd
1 1/4 dl vettä
400 g mustaherukoita (siivilöitynä ja paseerattuna)
1/2 dl sokeria
1 dl vettä
2 rkl maissitärkkelystä
2 keltuaista
30 g kylmää kuutioitua voita
- Soseuta mustaherukat, ja paseeraa ne siivilän läpi sileäksi soseeksi
- laita kattilaan mustaherukkasose, vesi ja sokeri, kuumenna
- sekoita kulhossa keltuaiset, maissitärkkelys ja vesi
- lisää koko ajan pallovispilällä sekoitten kuuma mustaherukkaseos keltuais-maissitärkkelyksen joukkoon
- laita takaisin kattilaan ja kuumenna, kunnes seos saostuu -> ota heti pois liedeltä
- pilko kylmä voi joukkoon, ja laita puhtaaseen purkkiin, jäähdytä täysin kylmäksi
Mantelicrumble
1 1/2 dl kaurahiutaleita
kourallinen Vaasan ruisnacho (merisuola-seesam)
1 dl mantelijauhetta
2 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljauutetta
1 tl leivinjauhetta
50 g voita
- sulata voi, anna jäähtyä
- sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, myös ruisnachon kepeästi murskattuna
- lisää voi joukkoon
- sekoita tasaiseksi seokseksi
- levitä uunipellille leivinpaperin päälle
- paista 200 asteessa noin 10 minuuttia (varo ettei pala)
- anna jäähtyä
- Lisäksi:1 purkki vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (vatkaa vaahdoksi- > mahdollisimman kovaksi)
Kokoaminen:
- laita pohjalle curdia
- seuraavaksi vaniljavaahtoa
- päälle crumble
Tuota mustaherukka curdia pitää ehdottomasti testata! 😊❤
VastaaPoistaKokeile ihmeessä, tuli ihanan sileää ja sopivan kirpakkaa. Sopisi hyvin myös esim. suklaakakun täytteeksi. :) Mukavaa alkavaa viikkoa <3
PoistaOih, ihana idea ja näyttää ihan todella hyvältä ♥ Tämmöiset ovat myös todella näyttäviä ja juhlavan näköisiä, kun tekee tuollaiseen ihanaan jalalliseen lasiin! :)
VastaaPoistaKiitos:) Yleensä ei tule ikinä tehtyä mitään tämän tyyppistä, ja oli kivaa kokeilla vaihteeksi jälkkäriä. Minulla useimmat astiat jää vähemmälle käytölle, joten nyt tilaisuus tuli hyödynnettyä. ;) Mukavaa alkanutta viikkoa <3
PoistaVoi mitä herkkuja täältä taas löytyikään.
VastaaPoistaKiitos samoin, sinullakin uusia ihania ohjeita blogissa :) Mukavaa viikkoa! <3
PoistaOi, mustaherukkacurdin täytyy olla herkullista! Rakastan nimittäin mustaherukoita ja curdia eri muodoissaan.
VastaaPoistaMustaherukkacurd oli ihanaa, ja paseerattuna koostumuksesta tulee ihanan silkkinen. :) Suosittelen kokeilemaan, sillä sopii moneen leivonnaiseen. <3 Mukavaa viikkoa Tuuli :)
PoistaOijoi miten herkulta näyttää! Mustaherukka on ihan lempimarjoja:) Kaunista talvipäivää ja alkanutta viikkoa♥
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle Päde. Mukavaa talvista viikkoa! :) <3
PoistaTosi nätti ja herkullisen näköinen annos:) Mustaherukoita saa onneksi täälläkin, kaupan pakastealtaasta:) Mukavaa viikkoa sinulle:)
VastaaPoistaSamoin sinulle Jael, mukavaa viikon jatkoa: :) Oi, kiva, jos sieltäkin saa mustaherukoita. Näitä curdeja voi tehdä kyllä mainioisti muistakin marjoista ja hedelmistä. :)
PoistaNoniin, nyt tiedän mihin käytän viime kesän mustia viinimarjoja. Prikulleen mun näköinen jälkkäri! Kiitos!
VastaaPoistaKiva, jos sait inspistä. :) Tuo mustaherukkacurd sopii tosi moneen leivonnaiseen, ja jälkkäriin. Kannattaa kokeilla. Mukavaa viikkoa. :)
PoistaNäyttää herkulliselta - ja ihania tulppaaneja <3
VastaaPoistaRonja
https://willaronjatar.blogspot.fi
Tulppaanikausi on niin ihana <3 Joka viikko uudet tulppaanit ostettava. Tuo kevätfiilistä, vaikka kylmää ja talvista ulkona onkin. :) Mukavaa talvista viikkoa. :)
PoistaVoihan nam :)
VastaaPoistaKiitos. :) Tämä oli onnistunut kokeilu Mukavaa viikon jatkoa <3
PoistaOn kyllä niin herkullisen näköistä, mielelläni maistaisin.
VastaaPoista:) Kiitos. Mukavaa viikon jatkoa <3
PoistaOnpahan ihanan kuuloinen ja näköinen jälkkäri! Tuo mustaherukkacurd alkoi kiinnostaa sen verran, että testiin menee. En ole sitä ikinä tehnyt, nyt on kokeiltava. Vois sopia kääretorttuunkin?
VastaaPoistaHauska oli välillä jälkiruokaa tehdä, yleensä ei juuri koskaan tule tehtyä, vaan aina leivon jotain.
PoistaSuosittelen kokeilemaan, oli ihana koostumus, ja mustaherukkainen. Tämä sopisi varmasti esim. suklaisen kääretortun täytteeksi. :) Mukavaa vkon jatkoa <3
Aiai, vaikuttaa herkulta ja näyttää kauniilta! Ihanaa lauantai-iltaa :)
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle. :)
PoistaNyt on täydellisyyttä lasissa! Mustaherukka curd kuulostaa todella hyvältä :P
VastaaPoistaKiitos. :) Oon testaillut nyt noita erilaisia curdeja, ja mustaherukka sekä puolukka tällä hetkellä suosikkeja :) Kivaa alkavaa viikkoa :)!
PoistaMä en ole vielä koskaan tehnyt yhtään curdia itse. Tekis kyllä mieli, mutta jännittää meneekö putkeen :D Kerrosmaljat näyttävät todella herkuilta <3
VastaaPoistaKokeile ihmeessä, on tosi helppoa, ja taatusti tulee maualtaan aivan eri luokkaa kuin kaupan valmiit (tosin niitä en ole edes maistanut :D). Makuja voi vaihdella ihan mielensä mukaan. :) Kiitos Anni, ja mukavaa alkanutta viikkoa <3
PoistaKaunis kattaus. Tuo myös kuullostaa hyvältä. ❤
VastaaPoistaMustaherukkacurdia teen kyllä pian uuden kerran, oli toimiva kokeilu. :) Kiitos, ja ihanaa viikkoa! <3
PoistaVarmaan ihanaa,kaunis annos :)
VastaaPoista:) Kiitos.Tuo mustaherukkacurd oli sopivan kirpakkaa ja niin sileää. Jos mustaherukoita löytyy, niin kokeile ihmeessä. :) Mukavaa viikkoa sinulle <3
PoistaMustaherukka on niin herkkua ja vielä näin kaunis annos.
VastaaPoistaMustaherukat ovat kyllä hyviä, sopivan kirpakoita. Tuo curd onnistuu myös muista marjoista/ sitruksista/hedelmistä. :) Kivaa alkavaa viikonloppua.
PoistaOmpa ihanan näköinen, vau! Ja vaikken ole mikään mustaherukan ystävä, niin tama jostain syystä silti houkuttelee, pitäisi kokeilla :)
VastaaPoista:) Kannattaa kokeilla mustaherukkacurdia (tähän sopii myös esim sitruuna, lime tai puolukkacurd). Mustaherukoista tulee ihanan sileä curd, ja taittaa kivasti makeutta. :) Kivaa alkavaa vikonloppua! =)
Poista