tausta

tiistai 15. toukokuuta 2018

Puolukkatartaletti

Äitienpäiväksi halusin tehdä jotain kauniin väristä, ja Äidin lempimakuista leivonnaista. Hän pitää kovasti puolukoista (sitruunoista ja raparperista myös) eli vähän kirpakoistakin mauista. :) Taidamme pitää vähän samoista jutuista. ;) Muistan kuinka hän piti tuosta puolukkacurdista, jota taannoin tein. Muuttelin vähän tuota aikaisempaa versioita pohjan sekä päällismoussen osalta. Ihanan aurinkoisella ilmalla joimme Äitienpäiväkahvit terassilla. <3


Pohja:

1.5 dl ruisjauhoa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
noin 80 g voita sulatettuna
  • sulata voi
  • sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään
  • lisää voisula ja sekoita murumaiseksi taikinaksi
  • kaada leivinpaperillavuoratulle uunipellille ja levittele tasaiseksi kerrokseksi (vähän kuin iso keksi)
  • paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 min (tarkkaile ettei vain pala)
  • anna jäähtyä, jotta rapsakoituu
  • murskaa keksimuru monitoimikoneessa tasaiseksi pohjaseokseksi
  • painele esimerkiksi desimitan pohjaa apuna käyttäen tasaisesti reunoja myöten leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuokaan
  • paista pohjaa 200 asteessa noin 8-10 min

Puolukkacurd

1 dl puolukkaa survottuna ja siivilöitynä
3/4 dl sokeria
1.5 dl vettä
1/2 dl maissitärkkelystä
1 kananmunan keltuainen
1 dl vettä
50 g kylmää voita
1 liivatelehti
  • laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen
  • laita kattilaan 1.5 dl vettä, 1 dl paseerattua puolukkaa sekä sokeri
  • kuumenna lähes kiehuvaksi
  • sekoita erillisessä kulhossa (kuumuuden kestävä) 1 dl vettä, tärkkelys sekä keltuainen hyvin keskenään
  • kaada ohuena nauhana kuuma puolukkaseos keltuais-tärkkelysveden sekaan ja SEKOITA koko ajan pallovispilällä ettei vain kananmuna kypsy
  • kaada seos takaisin kattilaan, kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakeentuu. Ota heti pois liedeltä.
  • purista liivatteesta vesi pois, ja sekoita kuuman puolukkatahnan joukkoon
  • lisää lopuksi pieniksi pilkottu kylmä voi
  • sekoita tasaiseksi curdiksi, anna jäähtyä kulhossa (peitä pinta huolellisesti kelmulla).
Kinuskimousse:

1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria
1 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1.5 dl vaniljakastiketta (vaahtoutuvaa)
  • laita kattilaan kerma ja fariinisokeri, keittele kinuskiksi noin 10 min
  • anna jäähtyä täysin jääkaappikylmäksi
  • vaahdota vaniljakastike niin napakaksi vaahdoksi kuin mahdollista
  • lisää ohuena nauhana sitruunamehu joukkoon (kunnes vaahto selkeästi vielä jämäköityy)
  • lisää kylmäkinuski joukkoon jaa vatkaa tasaiseksi pursotettavaksi mousseksi
Kokoaminen:
  • laita jäähtyneen pohjan päälle huoneenlämpöinen puolukkacurd, levittele tasaiseksi kerrokseksi
  • laita jääkaappiin tekeytymään (vaikka edellisenä päivänä)
  • pursottele ennen tarjoilua haluamallasi tavalla kinuskimousse tartaletin pinnalle

10 kommenttia:

  1. Kinuski toimii kyllä tosi hyvin myös puolukan kanssa ja mielenkiintoista, miten monesta voi curdia valmistaa. Ite oon tehnyt vaan sitruunasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpalot / puolukat ovat ihana yhdistelmä kinuskin kanssa. Makeaa ja kirpakkaa yhdessä, nam! :p Kannattaa noita erilaisia curdeja koittaa. Itse olen tehnyt appelsiini/sitruuna/puolukka/raparperi ja mustaherukkacurdit. Lime odottaa seuraavaksi vuoroaan, ja pakko koittaa myös punaherukkatahnaa. =) Kivaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  2. Tuo puolukkacurd kuulostaa mielenkiintoiselta, pitääpä kokeilla joskus! Ei ookkaan ennen tullut siihen reseptiä vastaan. Ja muutenkin tässä on varmasti maut niin kohdillaan, näyttääkin ihan täydelliseltä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukkacurd on väriltään ihastuttavaa. Melkoisen vaaleanpunaisen pinkkiä. :) Sopii hyvin leivonnaisiin tuomaan sävyä. Kannattaa joskus kokeilla. Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Tämä kuullostaa herkulta! Puolukat ja kinuski: Nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makean ja kirpeän yhdistelmä toimii hienosti. =) Kivaa alkavaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Kirpeät leivonnaiset ovat minunkin suosikkeja! Tämä näyttää aivan mahtavalta ja ruisjauhojakin pohjassa nam! Pitääkin katsoa onko puolukoita vielä pakastimessa, jos käyttäisi pois ennen uusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä makuyhdistelmä on melko klassinen, mutta toimii erittäin hyvin, sopivan kirpeää ja makeaa.:) Tuota puolukkacurdia ainakin kannattaa kokeilla, vaikka ihan erikseenkin. Sopii hyvin esim. kakkuihin, täytteeksi =) Mukavaa perjantaita! <3

      Poista
  5. Näyttää ja kuulostaa niin hyvältä♥ Kiitos ohjeesta, se pitää ottaa heti ylös! Ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Samoin teidän porukalle, mukavaa ja aurinkoista viikonloppua <3

      Poista