tausta

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kuningattaren smoothieleivos

Tein Äitienpäiväksi tällaisen smoothieleivoksen aamupalaa varten. Näitä voi tehdä useamman vaikka muffinivuoalla tai leivosmuoteilla.




1 dl Mantelimaitoa (makeuttamaton/makeutettu)
1/2 dl vadelmia 
1/2 dl mustikoita
1/2 banaani
1 dl Islantilainen jugurtti (3 % rasvaa lkton)
1/2  dl + 2 rkl mustikka/vadelmakeittoa (sokeriton)
1  liivatelehti
Omena
Vadelmia
  • Liota liivatelehti kylmässä vedessä (noin 10 min)
  • Soseuta marjat ja banaani
  • Sekoita keskenään esim. sauvasekoittajalla kaikki ainekset tasaiseksi (paitsi mustikkakeitosta 2 rkl)
  • Kuumenna 2 rkl mustikkakeitosta kiehuvaksi, liota kuivaksi puristettu liivatelehti siihen
  • Anna liivateseoksen hieman jäähtyä, ja lisää ohuena nauhana smoothiemassan joukkoon.
  • Laita muovikelmulla vuorattuun pyöreään astiaan smoothiemassa, anna hyytyä kylmässä noin 4 h/yön yli.
  • Asettele ensin lautaselle esim. omenaviipaleita tasaisesti
  • Kumoa smoothiekakku omenoiden päälle.
  • Koristele vadelmilla.


18 kommenttia:

  1. Onpa kiva idea! Pitääkin joskus testata näitä. Tuntuu että suurin osa ystävistäni on tällä hetkellä jonkinlaisella dieetillä, mutta näitä voisivat hekin syödä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä "leivos" sopii loistavasti juuri aamu/välipalaksi. :) Ainesosia voi vaihdella esim. maitotyyppiä vaihtamalla. Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  2. Oi miten ihanan näköinen ja varmasti hyvää:) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde. :) Samoin sinulle, ja mukavaa viikon alkua. <3

      Poista
  3. wau upean näköinen herkku, osaiskohan tehdä, vadelmat on niin ihania,kiva kun laitat aina ohjeen mukaan,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pike. Tämä on nopea, ja helppo tehdä, tosin vaatii tuon hyytymisajan. :) Mukavaa viikkoa <3

      Poista
  4. Tätä täytyy kyllä kokeilla. Kevyttä herkkua. Mukavaa viikonloppua💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hyvä vaihtoehto aamupalaksi, muistaa vain tehdä valmiiksi hyytymään. Samoin Tupu <3

      Poista
  5. Upean näköinen, ja ennen kaikkea syötävän näköinen!

    VastaaPoista
  6. Tällainen on ihan uutta minulle! Ehdottomasti pitää testata kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos innostut testaamaan, on hyvä välipala tai aamiainen. :) Mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  7. Onpa kivan näköinen, ja terveellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ihan kiva oli kokeilla vaihteeksi erilaista aamupalaa. Ihanaa alkanutta kesäkautta <3

      Poista
  8. Onpa nätti leivos, ja takuulla herkullinen noilla aineksilla:)

    VastaaPoista