tausta

perjantai 5. helmikuuta 2016

Kauraisat pehmosämpylät






Uunituoreita sämpylöitä pakkaspäivien iloksi. Mukavaa puuhaa talviaikaan, ja nämä maistuvat hyvältä esimerkiksi kuuman keiton kera. Valmiista sämpylöistä tulee ilmavia ja pehmoisia. Piimä on hyvä pohja sämpylöihin, sillä se tuo mukavaa makua ja hyvää rakennetta taikinaan. Jauhoja voi tietysti säätää mieleisekseen, mutta mun mielestä tuo kaurainen sämpyläjauho on oikein hyvä jauhoseos. Kaurahiutaleiden tilalle voi käyttää myös leseitä tai esimerkiksi neljän- viljan tai ruishiutaleita. 



3 dl piimää

1/2 pala tuorehiivaa
1 tl suola
1/2 dl tummaa leipäsiirappia/juokseva hunaja
2 dl kaurahiutaleita (riko hieman hienojakoisemmaksi)
noin 7 dl kaurainen sämpyläjauho (Myllyn Paras)
1/2 dl pehmoista voita/juoksevaa kasvirasvaa



  • Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi
  • Murenna hiiva, ja liota piimän sekaan.
  • lisää siirappi/hunaja (itse käytin tällä kertaa siirappia).
  • Hienonna kaurahiutaleita hienojakoisemmaksi (ihan kädellä rikoin rakennetta), lisää hiutaleet piimäseokseen.
  • Lisää jauhoja vähän kerrallaan samalla kun vaivaat taikinaa (itse käytin sähkövatkainta)
  • Lisää loppuvaiheessa vaivaamista pehmeä voi
  • Kun taikina on pehmeä ja irtoaa reunoista, laita kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan kunnes kaksinkertainen.
  • Kaada taikina pöydälle ja varovasti mahdollisimman pientä jauhomäärää käyttäen leikkaa tasakokoisiksi paloiksi.
  • Pyörittele palat hentoisesti sämpylöiksi
  • Anna kohota liinan alla vielä sen aikaa, kun uuni lämpiää.
  • Ripottele päälle hieman kaurahiutaleita
  • Paista 225 astetta noin 12 minuuttia.




4 kommenttia:

  1. upeat sämpylät olet tehnyt...jospa tästä taas omakin leipominen lähtisi uuteen nousuun ;)

    VastaaPoista
  2. :) Itse tehty leipä on niin hyvää, ja helppoakin. Pitäisi muistaa vain useammin. Kiitos, Pikkuhiljaa palailet, voimiesi mukaan! <3

    VastaaPoista
  3. Hei, piti tulla oikein kurkistamaan ! Ihanan pirteä ulkoasu blogissa.
    Tulen toistekin !
    n-h

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit visiitille nami-hiiri. :) Olet aina tervetullut. Hiljalleen tätä aloittanut ylläpitämään..

      Poista