tausta

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Moniviljasämpylät

Näihin sämpylöihin käytin kolmesta eri jauhopussista jauhoja. Ovat pehmoisia, ja myös kuituisia. :) Mun mielestä sämpylöiden leivonnassa parasta on, että aina voi vähän varioida taikinaa. Nestepohjana voi käyttää mieleistään, ja jauhoilla saa aikaan mitä erilaisimpia yhdistelmiä. Yleensä sämpylöissä käytän jotain hapanta maitotuotetta, ja tälläkin kertaa piimää, myös esim. rahka ja jugurtti toimivat. Se vaikuttaa kuohkeuteen erityisellä tavalla, kannattaa testata. :)



1.5 dl piimää
2 dl vettä
1/2 palaa tuorehiivaa
1.5 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
1.5 dl ruisjauhoa
2 dl sämpyläjauhoa (Myllyn paras)
noin 4-5 dl vehnäjauhoa
50 g pehmeää voita

  • lämmitä neste kädenlämpöiseksi (piimä ja vesi)
  • murenna ja liota hiiva nesteeseen
  • lisää hunaja ja suola
  • sekoita kuivia aineita järjestyksessä taikinaan
  • lisää lopuksi pehmeä voi
  • vaivaa kunnes irtoaa kulhon reunoista ja ns. muotoutuu taikinaksi
  • anna kohota noin puoli tuntia liinan alla
  • pyörittele kohonnut taikina sämpylöiksi, ja anna olla vielä  noin 10 min liinan alla
  • paista 225 asteessa noin 12 minuuttia


22 kommenttia:

  1. Mä kans tykkään käyttää sämpylöihin monia eri jauhoja. Nämä näyttää hyviltä! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Sama juttu, sekoittelen aina vajaita avattuja pusseja. Ei ole yhtään kiva tehdä aina samoja. ;) Seuraavana aion kokeilla niitä perunamuusipohjaan, on näkynyt blogeissa "pehmosämpylät".

      Poista
  2. Enpäs olekaan kokeillut koskaan hapanmaitotuotteita sämpylöihin. Täytyykin testata, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, tuo hyvää makua ja antaa erilaisen kuohkeuden taikinaan. :)

      Poista
  3. Nam nam:) Nyt alkoi niin tekemään mieli lämpöisiä uunituoreita sämpylöitä! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreen leivän tuoksu on parasta. :) Samoin sinulle, mukavaa lomaviikon alkua. <3

      Poista
  4. Itse leivotut sämpylät ovat niin hyviä.. kiitoksia ohjeesta. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle, mukavaa viikon alkua <3 Sämpylöiden leivonta on kivaa puuhaa, vaikka näin pakkaspäiviin. :)

      Poista
  5. Minäkin tykkään käyttää sämpylöihin useita eri jauhoja, joskus lisäksi hiutaleita tai leseitä. Herkullisen näköiset kuvat! Mukavaa viikonloppua! P.s. blogissani on käynnissä kiva hemmottelupaketin arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, mukavaa vkonloppua. :) Kävinkin jo vastavierailulla blogissasi. <3

      Poista
  6. Kivoja sämpylöitä! En ole myöskään ikinä koittanut hapanmaitotuotteita taikinoissa! Pitäis testata!
    Mä olen kans yhden sortin soveltaja! 😅 Mut mulla se ei jää jauhoihin vaan taikinoihin lisätään aina jotain siemeniä, leseitä, hiutaleita tai rouheita. Ja yrttejä, kuivattua lehtikaalia, juureksia, hunajaa ... kaupasta löysin just sellasen salaattisiemenseoksen jossa oli siementen lisäksi kuivattua karpaloa, se oli leipätaikinassa ihanan mielenkiintoista! 😄 Hei mulla on ihana porkkanasoseeseen tehty leipäohje just ilmestynyt blogiin! Oli mielettömän hyvää kans 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sämpylöiden tuunaus on parasta! :D Tylsää tehdä samanlaisia.. Kivaa laittaa vaikka juuresraastetta tms mukaan mehevöittämään lopputulosta. Leivän leipominen innostaa näin kylmillä ilmoilla. Kivaa vkonloppua Taru. =) Leipäohjeesi vaikutti erittäin hyvältä. :p

      Poista
  7. Meillä tehään vähintään kerran viikossa sämpylöitä viikottain, jos vaan oon leipomiskunnossa. Yleensä mitä kaapeista löytyy periaatteella. Vesipohjaisista sämpylöistä en tykkää, vaan muuta pitää laittaa nesteeksi. Piimällä on kiva myös voidella sämpylät ennen paistoa, niihin tulee mukavan hapahko hyvin paistuva pinta. Tykkään kans makeiden kuivattujen marjojen tai hedelmäpalasten yhdistämisestä sämpylöihinkin. Ihanan muhkeita ovat nämäkin tekemäsi sämpylät. Maanantaina on aikomus tehdä taas isompi satsi sämpylöitä, jotta riittää miesväelle, kun itse olen köökistä poissa pitkän aikaa ystävänpäivästä lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin huomannut, että postailet vähän väliä ihania sämpyläohjeita. Tuo piimä sopii nestepohjaksi hyvin, miksei jugurtti/maito/ rahkakin. Voiteluvinkkiä pitääkin kokeilla, ei ole tullut mieleenkään. Yleensä paistan sämpyt ilman sen kummempaa voitelua. Toivottavasti jaksat tulla takaisin pian. Hyvää vointia sinulle.<3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, sämpylät ovat kivoja leivottavia näin kylmillä keleillä. Mukavaa alkanutta viikkoa. <3

      Poista
  9. Ihania sämpylöitä. Meillä myös sovelletaan, mitä kaapista löytyy malliin.
    Ja aina ei viitsi syödä samanlaisia, niin on mukavaa kokeilla uusia leseitä ja nesteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivointa on just kokeilla vähän erilaisia nesteitä, leseitä, jauhoja jne. Tulee aina vähän erilaisia. Mukavaa viikon alkua Tupu! :)

      Poista
  10. Herkullisen näköisiä!
    Samaa mieltä, on kiva vaihdella jauhoja, nestettä, siemeniä, raastetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sumi. :) Sämpylätaikinaan on vain mielikuvitus rajana, ja hyvä kun saa kaapeista avattuja juttuja käytettyä. Mukavaa viikkoa :)

      Poista
  11. Herkullisen näköiset sämpylät. Olen ollut ilman vehnää (ja sokeria) jo 2.5 kk, mutta onneksi voi syödä silmillään;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :) Sama juttu itselläni, olen pääsääntöisesti ilman gluteenia. Sämpyjä leivon yleensä pyynnöstä toisille, ja aika usein veljilleni :) Mielelläni kyllä teen. :) Hyvää Ystävänpäivää sinulle.

      Poista