tausta

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Murusen marjapiiras




Pari viikkoa takaperin oli vadelmakausi huipussaan, ja kaikki liikenevä vapaa-aika kului puskissa. Ehdottomasti minun lempparimarja, sopivan makea ja maukas. Vadelmia sainkin mukavasti säilöön pakkaseen, ja reilusti tuli hyödynnettyä, ja syötyä tuoreeltaan. Kaikki marjat on ihania, ja tulee käytettyä paljon, mutta vatut on ihan kuningattaria ;) :p Harmittavan vähän aikaa kesti satokausi, ja sateet pilasivat loppuosan sadosta. :/ 

Tähän marjapiirakkaan sain alkuinspiksen tämän Kaakao kermavaahdolla- blogista löytyneen ohjeen pohjalta. Muokkailin tätä oman kaapin sisällön pohjalta, ja rapsut vaihdoin marjoihin. Olen tehnyt tällä reseptillä nyt mansikkaisen ja vadelmaisen version. Kummallakin on toiminut varsin maukkaasti ;). Mukavan helppotekoinen, ja saa äkkiä vieraillekin tarjottavaa. Tätä piirasta pääsivät maistelemaan ulkomaalaiset ystävämme. 

Pohja:

0,5 dl perunajauhoa
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl kaurainen sämpyläjauho (Myllyn Paras)
1 dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
125 g voita 

1 dl piimää tai maustamatonta jugua
1 kananmuna

Täyte:

Vadelmia tai mansikoita noin 3 dl
1 dl maustamaton jugurtti
2 dl piimää (rasvaton lkton)
1 kananmuna

Pinnalle:

1/3 osa muruseoksesta

  • Mittaa kaikki pohjan ainekset kulhoon järjestyksessä, lisää joukkoon sula voi
  • Sekoita murumaiseksi seokseksi, ota tässä vaiheessa sivuun 1/3 osa taikinasta
  • Lisää 2/3 osa taikinan joukkoon piimä tai jugurtti ja yksi kananmuna, sekoita tasaiseksi taikinaksi (puuhaarukalla esim.)
  • Levitä voideltuun piirasvuokaan (minulla oli tällä kertaa neliskanttinen)
  • Ripottele päälle marjat (tällä kertaa vadelmat)
  • Sekoita keskenään piimä, jugurtti ja kananmuna, ja kaada marjojen päälle tasaisesti
  • Ripottele päälle lopuksi 1/3 osa muruseoksesta
  • Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25 min.
  • Tarjoile vaniljajäden tai kastikkeen kera. On hyvää kyllä ilmankin ;)




4 kommenttia:

  1. Maukkaalta vaikuttaa...peukutusta kilpailuun!
    Terkuin n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nami-hiiri. Vadelmat on niin <3 Onneksi satoa tallessa, niin voi tehdä herkkuja talviaikaankin :) Samoin sinulle, peukkuja kisaan ;)

      Poista
  2. Varmasti oli herkullista!
    Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Oli namia. Onnistuu myös muilla marjoilla, esim puolukkaversio oisi itselläni seuraavaksi kokeilulistalla. :) Hyvä, helppo ja nopea tarjottava.

      Poista