tausta

perjantai 20. tammikuuta 2017

Pakkaspäivän sämpylät ja sitruunainen unelma

Nyt on viime päivityksestä vierähtänyt tovin. Muutin eri kaupunkiin, ja elämä ollut pelkkää laatikkoa, uusia kuvioita ja muutenkin niin kiireisttä, että blogi jäänyt sivummalle. Mutta pikkuhiljaa taas teen paluun, sillä postauksia olisi jonossa. :) Eräänä menneellä viikolla oli aivan hyytävä kylmyys. Koleus tuntui sisätiloissa asti, ja sepäs olikin loistava tilaisuus pistää uuni kuumaksi ja alkaa leivontapuuhiin. Tein sämpylöitä, joista tuli mukavan pehmoisia ja kuohkeita. Innostuin myös tekemään sitruunaista marenkitorttua, johon yhdistin tumman kaakaopohjan. Nyt on runsaasti sitrushedelmiä tarjolla kaupoissa, ja onhan niissä C-vitamiiniakin ;) Kaikki aurinkoleivonnaiset houkuttaa. :)






Sämpylätaikina:

1/2 prk kermaviili
2 dl rasvaton lkton piimä
1dl vettä (huuhtelen vielä piimäpurkin tällä määrällä ;))
1/2 pala tuorehiiva
noin 3 rkl siirappi (tumma)
1,5 tl suola
3 dl 3-viljan sämpyläjauhoja
3 -4 dl vehnäjauhoja
50 g voita
  • Lämmitä kermaviili, piimä ja vesi kädenlämpöiseksi
  • Liota hiiva nesteeseen
  • Lisää siirappi, suola
  • Lisää jauhoja desi kerrallaan hyvin vaivaten (sähkövatkain ja taikinakoukut;))
  • Loppuvaiheessa pehmeä rasva
  • Alusta kunnes taikina sopivan pehmoinen ja irtoaa hieman kulhon reunoista (palloutuu)
  • Anna kohota liinan alla noin puoli tuntia
  • Pyörittele kevyesti jauhotetulla pöydällä sämpylöiksi
  • Anna kohota vielä hetken aikaa pellin päällä ennen paistoa. 
  • Uunin keskitaso, 225 astetta noin 12 minuuttia.



Sitruuna-suklaamarenkitorttu;

2 kananmunaa
1/2 dl fariinisokeria
1/2 tl leivinjauhe
1/2 dl perunajauho
2 rkl kaakaojauho tumma
  • Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
  • Sekoita kuivat aineet keskenään
  • Kääntele jauhoseos varoen vaahdon joukkoon
  • Paista vuoassa (20 cm halkaisija) 175 asteessa noin 15 min (alataso
  • Anna jäähtyä ja irrota vuoasta
Lemon curd-tahna

2 kananmunaa
1dl fariinisokeria
1 sitruunan raastettu kuori (keltainen osa) +mehu
25 g voita
  • Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi metallikulhossa
  • Lisää mehu ja kuoriraaste
  • Laita kulho vesihauteen päälle ja sekoittele puuharukalla 
  • Seos paksunee, keittoaika noin 15 min
  • Paloittele kylmä voi seoksen joukkoon ja vatkaa hyvin
  • Anna jäähtyä kylmäksi (tämän tahnan voi tehdä jo ennakkoon)
Marenki;

3 valkuaista
1.5dl sokeria
  • Vaahdota valkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa
  • Lisää sokeri vähitellen joukkoon
  • Valmista on kun tulee raskas, hieman kiiltävähkö vaahto
  • Testata voi kääntämällä kulhon ylösalaisin, jos vaahto pysyy paikallaan niin valmista on
Muotoile pohjasta irtopohjavuoan halkaisijaa pienempi ympyrä ja aseta vuoan pohjalle. Levitä pohjan päälle lemon curd, ja lopuksi marenkivaahto (pursotus tai ihan lusikan avulla). Paista 180 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes pinta saanut jonkin verran väriä. Tarjoile täysin jäähtyneenä, maut hieman jo asettuneet. 

8 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita sämpylöitä! En ole hetkeen tehnyt sämpylöitä. Pitääpä joku kerta tehdä! :)
    Jaksamista laatikkorumbaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Sämpylöitä on kiva leipoa, varsinkin näin pakkakeleillä. Tekisi mieli koko ajan kuumentaa uunia. :) nyt jo laatikkorumba helpottuu.. ei ole kätevää muuttaa pienempään asuntoonn xI

      Poista
  2. Sitrushedelmät houkuttaa kyllä tähän aikaan vuodesta. Kummasti ne menee nuo sesongit syömisissä, vaikkei edes ajattele. Kesällä ei tuu uunijuurekset edes mieleen :D

    Kauniit sämpylät ja torttu todella houkutteleva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Jännä miten menee mieliteot niin sesongin mukaan. Nyt on joka kaupassa sitruksia. Värit on niin piristävät tänne talvikauden keskelle.

      Poista
  3. Mulla odottais appelsiinit hyödyntämistä kanssa :) Tosi muhevia sämpylöitä ja marenkitorttu toimii aina! :D

    VastaaPoista
  4. Niin halpoja, mehukkaita ja hyviä on tällä hetkellä appelsiinit kaupoissa. Tekee mieli jatkuvasti, ja joka kerta kaupasta tarttuu pussiin mukaan. :p Leivontaan kannattaa nyt hyötykäyttää, kun nyt parhaimmillaam ovat:) Sämylät on lemppareita aina sillon tällon leipoa.

    VastaaPoista
  5. Ai että tuo marenkitorttu näyttää ja kuulostaa hyvältä! Slurps :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marenkitorttua oli kiva tehdä pitkästä aikaa. Nyt kun sitrushedelmäsesonki käynnissä, niin kannattaa leipoa. :) Kiitos Minttu.

      Poista