tausta

lauantai 13. tammikuuta 2018

Kinuskimousse- puolukkatorttu

Minun piti jo jouluksi leipoa jotakin puolukoista, mutta silloin en muiden kiireiden ja leivonnaisten ohessa ehtinytkään. Taannoin sain tilaisuuden tehdä tarjolle jotakin, ja syntyi idea tähän. Yhdistelin hieman eri reseptejä. Olin jo pitkään halunnut kokeilla curdia muustakin kuin sitruksista, ja tästä tuli uusi suosikki. Kauniin väristä, ja monikäyttöistä puolukkacurdia. Kokonaisuutena puolukka, ja kinuskimousse tasapainottavat toisiaan, johon pohja tuo ihanaa rapsakkuuta. Manteliliköörin voi jättää pois, mutta se sopii erinomaisesti tuomaan pientä syvyyttä ja sävyä ;) Tämän tortun voi tehdä osissa (suosittelen), esimerkiksi curdin jo kokoamista edeltävänä päivänä. Pursotuksen moussesta, ja koristukset laitoin vasta hieman ennen tarjoilua.

Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl ruisjauhoa
50 g voita
2 palaa tummaa suklaata rouheena
0.25 dl suolapähkinöitä
2 rkl mantelilikööriä
  • sulata voi
  • sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa,  raasta suklaa joukkoon
  • lisää voi sula
  • sekoita tasaiseksi, ja levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille ripotellen
  • paista 200 asteessa noin 10 min (tarkkaile ettei pala)
  • anna jäähtyä täysin (jotta rapeutuu)
  • murskaa kauralastupohja teholeikkurilla tasaiseksi massaksi
  • levitä leivinpaprilla vuoratun 20 cm irtopohjavuoan pohjalle ja painele tasaisesti, ja myös niin ylös reunoille kuin mahdollista (vuoan reunat voitelin ensin kevyesti -> tämä auttaa irrotusvaihetta).
  • paista pohjaa 180 asteessa noin 10 minuuttia
  • anna jäähtyä kylmäksi, levittele mantelilikööri pohjan päälle pullasudilla
Puolukkacurd:
1 dl tuoretta puolukkaa paseerattuna (sileää)-> noin 3 dl kokonaisia puolukoita
1.5 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl vettä
1/2 dl maissitärkkelystä
2 kananmunankeltuaista
40 g voita (jääkaappikylmää)
  • laita kattilaan paseerattu siivilöity tuore puolukka, vesi ja sokeri, kuumenna seos kiehumispisteeseen (älä vaan keitä)
  • sekoita kulhossa kananmunankeltuaiset, vesi sekä maissitärkkelys keskenään tasaiseksi
  • kaada koko ajan samalla sekoittaen esim. pallovispilällä kuuma puolukkaseos (varo ettei tule munakokkelia) vesi-keltuais-maissitärkkelysseoksen joukkoon
  • kaada koko massa takaisin kattilaan, ja kuumenna uudestaan koko ajan sekoitellen kunnes sakenee, ota heti pois liedeltä -> kaada puhtaaseen kulhoon.
  • pilko kylmä voi joukkoon, ja vispaa tasaiseksi.
  • anna jäähtyä täysin kylmäksi ennen käyttöä
Kinuskimousse:
1.5 dl kermaa
1 dl fariinisokeria
plus 1.5 dl kermaa* (myöhemmin)
  • kiehauta ensin 1.5 dl kermaa ja fariinisokeri, ja sekoittele miedolla lämmöllä kinuskiksi (noin 10 min)
  • anna jäähtyä täysin kylmäksi (minulla kattila oli ulkona)
  • vatkaa 1.5 dl kermaa vaahdoksi (varo ettei vatkaudu liikaa), lisää kylmä kinuski joukkoon
  • vatkaa nopeasti mousseksi (varo ettei vain muutu voiksi)
Kokoaminen:
  • levitä täysin jäähtyneen pohjan päälle puolukkacurd, ja anna vetäytyä muutaman tunnin ennen loppusilausta
  • irrota vuoastaan varovasti, ja siirrä tarjoiluastialle
  • pursottele kinuskimousse tortun päälle reunoista aloittaen
  • koristele tuoreilla puolukoilla

16 kommenttia:

  1. Oijoii miten onkin herkullisen näköistä! Tämä sinun blogi on aivan ihana kun aina postausta lukiessa alkaa vatsa suorastaan kurnimaan:)♥ Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja samoin, mukavaa alkavaa vkoa sinulle. :) <3

      Poista
  2. Kaunis kakku, ja kuullostaa niin herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sumi. Mukavaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  3. Nyt on kyllä hieno kakku ja todella herkun kuuloinen ohje :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kinuski ja puolukka ovat hyvä pari keskenään. :)

      Poista
  4. Näyttää ihan superherkulta nam! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3 Hyvää alkanutta vuotta sinulle. :)

      Poista
  5. Puolukka ja kinuski on kyllä ihana yhdistelmä! Ihanan näköinen torttu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maut tasapainottavat kivasti toisiaan. Tuosta puolukkacurdista tuli suosikkia, sopii niin hyvin leivontaan. Kiitos Taru. :)

      Poista
  6. Siis taivaallisen yhdistelmän ansiosta tästä ei voi tulla muuta kuin herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makeaa ja sopivan kirpeää samassa paketissa. :) Mukavaa alkavaa vkonloppua Tupu. :)

      Poista
  7. Puolukkacurd on minunkin suosikkini. Puolukan ja kinuskin liitto on sellainen, että sitä parempaa on vaikea nimetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva testata muutakin kuin sitruksistacurdia, tämä ohje jää kyllä vakikäyttöön. :) Mukavaa viikon alkua. :)

      Poista
  8. Tämäkin niin herkullisen näköinen kakku. En nyt syö sokeria enkä vehnää ,mikä on vähän vaikeaa kun näkee tällaisia herkkukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä resepti odottaa täällä kyllä sopivaa hetkeä. :) Tsemppiä ruokavalioon, ja tätäkin pystyy vielä muokkaamaan gluteenittomaksi halutessaan. :)

      Poista