tausta

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Mantelinen raparperitorttu

Mantelitäytteistä torttua olin jo pitkään suunnitellut leipovani. Viime viikonloppuna hyödynsin raparperia, ja yhdistin sen kanssa tuon täytteen. Kirpeä ja makea tasapainottavat toisiaan. Koristeeksi hieman tuoreita vadelmia, ja kermavaahtoa. :)

Piiraspohja:

100 g voita
1/2 dl tomusokeria
1 tl suolaa
1 pienen sitruunan kuoriraaste (keltainen osa)
1 rkl sitruuna mehua (1 rkl)
2 dl vehnäjauhoa
  • nypi kulhossa kylmä voi, tomusokeri, suola ja jauhot tasaiseksi muruksi
  • lisää sitruunan kuoriraaste, ja sekoita se joukkoon
  • sitruunana mehu ja sekoita muotoile tasaiseksi taikinapalloksi
  • laita kelmuun, ja anna vetäytyä noin 30 min.
  • kauli ohueksi, ja laita irtopohjavuokaan (leivinpaperilla vuorattuun)/piirasvuokaan (noin 20 cm halkaisija), tasoittele ja painele pohjalle sekä reunoille
Mantelitäyte:
1 pussi mantelijauhoa
3/4 dl tomusokeria
1 valkuainen
3/4 dl kermaa
1 keltuainen
  • jauha monitoimikoneessa mantelijauho ja tomusokeri keskenään hyvin sekaisin
  • lisää valkuainen joukkoon
  • käytä konetta niin kauan, että tuloksena tasainen itsetehty mantelimassa
  • lisää kerma vähän kerrallaan mantelimassan joukkoon, pyöritä konetta aina välissä
  • lisää lopuksi keltuainen joukkoon, ja aja tasaiseksi
Raparperitäyte:

4 dl raparperikuutioita
1/2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl vettä
  • laita kattilaan raparperit, sokerit ja vesi
  • keittele raparperit pehmeäksi
  • anna jäähtyä soseen, aja sauvasekoittimella /tehosekoittajalla täysin sileäksi
  • laita piiraspohjan päälle paksuhko kerros raparperisosetta
  • kaada tämän jälkeen mantelitäyte sosekerroksen päälle, levittele tasaiseksi
  • laita vielä nokareita raparperitäytettämantelitäytteen päälle, marmoroi pinta (esim. coctailtikun avulla)
  • Paista 200 asteessa noin 25 min.
  • Anna jäähtyä ennen tarjoilua täysin. Koristele esim. kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla.

10 kommenttia:

  1. Minä taas kielenpää kippurassa luin postaus..ai että näyttää hyvältä:) Kaunista kesäpäivää sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :). Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua <3

      Poista
  2. Taatusti oli herkullista... vesikielellä katselen. Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pehmoinen makea manteli ja hieman kirpeä raparperi sopivat hyvin yhteen. :) Kiitos Tuta, ja samoin sinulle <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Raparperi ja manteli on hyvä yhdistelmä. :) Mukavaa alkanutta elokuuta <3

      Poista
  4. Oijoijoijoi... raparperi on niin ihanaa! Mitä mieltä oelt onko vielä pihalla aksvavat raparperit ok käyttää? Kuulin jostain ettei enää loppukesästä kelpaa käytettäväksi. Olisi ihana kokeilla vielä jotain raparperiohjetta, ehkä tätä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi on niin ihanaa leivonnassa. Sopii hyvin varsinkin makeaan leivontaan, sopivan kirpsakkaa taittamaan makumaailmaa. Raparperisato on alkukesän satokauden tuote. Vieläkin voi varmasti käyttää, mutta varret saattavat olla hieman "puumaisia". Kannattaa kokeilla tätä, manteli ja raparperi toimivat hyvin yhdessä. :) Mukavaa alkanutta elokuuta <3

      Poista
  5. Ai ai, minulla ei täällä nykyisessä ole ollenkaan raparperiä :(
    Täytyypä korjata tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi raparperia saa hyvin kaupoistakin, ja varmasti torilta jne. Usein raparperia kasvaa niin paljon, että jollain tutullasi olisi ylimääräistä? Kannattaa kokeilla mantelin ja raparperin yhdistelmää :) Mukavaa alkavaa viikonloppua Tupu. <3

      Poista